Tomaattia kasvamassa, WUT?! |
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Autiotalot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Autiotalot. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Hylätyt talot, autiot pihat
Eilen siis oltiin tutkimassa ja kuvaamassa Köydenpunojankadun autiotaloja. Niitä olikin aika monta! (Entisiä) asuintaloja oli 4, lisäksi oli monia piharakennuksia. Yhteenkään taloon ei päässyt sisälle. Pihoilla oli ihmeen hyvinvoivan näköisiä istutuksia, esimerkiksi ruukkutomaattia ja orvokkeja. Selitys tälle "kukoistukselle" löytyikin yhden talon pihalta: siellä sinihuivinen mummeli noukki metsämansikoita ja hääräili muutakin kasvien hyväksi. Se talo jäikin sitten checkaamatta, vaikka se oli kylä selvästi autio(=ikkunoissa vaneerilevyt, kaikki rempallaan). Saattoihan se olla mummelin entinen asuintalo.
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Kirpputoreja ja vanha hylätty talo
Tässä on nyt siis erillinen postaus Irggun kanssa vietetyn 15.4 päivän kirppisreissujen löydöistä ja kuvia eräältä autiotalolta, jonne minä ja Irggu emme valitettavasti päässeet sisälle.
Käytiin siis Piispanristillä Kirppismaailmassa ja yhdellä toisella kirpputorilla Piispanristillä (en muista nimeä). Tässä kuvat kirppislöydöistäni:
Sitten se autiotalo...
Kuten kuvista varmaan näkyy, ei ollut mikään maailman huonokuntoisin paikka! Verhotkin oli paikallaan. Joku remonttireiska sais kunnostettua tosta talosta oikean unelmakodin.
ÄÄSH ENSI KERRALLA MEEN SISÄLLE IKKUNASTA! Sielhän saattaa olla huonekalut paikallaa... Kiehtovaa... Mitäköhän sieltä löytyis... Jotain vanhoja huonekaluja ja valokuva-albumeita... Ja joku vanha päiväkirja... Ja vanhoja leluja... Vanha peilipäytä... Pöydällä vanhoja hajuvesipulloja... Haluu takas!
Käytiin siis Piispanristillä Kirppismaailmassa ja yhdellä toisella kirpputorilla Piispanristillä (en muista nimeä). Tässä kuvat kirppislöydöistäni:
Korkokengät 4€ |
Vanhahko neule (lampaanvillaa) 5€ |
Neuleen nätti kuvio läheltä |
Musta herraintakki vain 1,50€ |
Nahkainen kukkaro 1€ |
Sitten se autiotalo...
Ovi lukossa :( |
Miljöötä |
Tais jäädä kahvit kesken |
Ei paha! |
Irggu löysi tämän ruosteisesta tynnyristä! |
Kaikki mitä ihminen tarvitsee! |
Ne sit heitti kaikki tavarat ulos... |
Mitä tänään syötäisiin? |
Unelmakoti |
Kuten kuvista varmaan näkyy, ei ollut mikään maailman huonokuntoisin paikka! Verhotkin oli paikallaan. Joku remonttireiska sais kunnostettua tosta talosta oikean unelmakodin.
ÄÄSH ENSI KERRALLA MEEN SISÄLLE IKKUNASTA! Sielhän saattaa olla huonekalut paikallaa... Kiehtovaa... Mitäköhän sieltä löytyis... Jotain vanhoja huonekaluja ja valokuva-albumeita... Ja joku vanha päiväkirja... Ja vanhoja leluja... Vanha peilipäytä... Pöydällä vanhoja hajuvesipulloja... Haluu takas!
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Piispanristin autiotalot
Eilen oli mahtava päivä! Olin kaverini Irggun kanssa tutkimassa autiotaloja, jotka sijaitsevat Turun ja Kaarinan rajalla eli Piispanristillä. Ne ovat aivan sen lähiaikoina puretun Nivea-tehtaan vieressä. Siellä oli yksi vanha puutalo ja yksi, noin neliasuntoinen 70-luvun rivitalonpätkä aivan autioina. Molemmat paikat oli töhritty graffiteilla ja sen rivitalon yksi asunto oli osittaina palanut (ilmeisesti tuhopolttona). Yksi niistä rivitaloasunnoista oli melko alkuperäiskunnossa, muut näyttivät siltä kuin niissä olisi aloitettu remonttia, mutta siihen olisi jäänyt. Pelottavinta on se, että se rivitalo on aika perus 70-lukulainen talo, jollaisissa monet asuvat nykyään. Mutta siellä se oli tyhjillään, vandalisoituna. Johtuu varmaan sen Nivea-tehtaan palosta. Sen jälkeen se paikka autioitui ja asukkaat muuttivat pois. Aika surullista.
Oon nyt muutenkin yhtäkkiä hurahtanut tällasiin paikkoihin. Ne on samalla kiehtovia ja pelottavia. :-D Niihin rivitaloihin ei menty sisälle, koska jokuhan ne asunnot silti omistaa. Puutalossa käytiin nopeasti sisällä, enkä mä usko, et me mitään vahinkoa meidän tutkimisella aiheutettiin! :-D Ja kotirauhaa me ei rikottu, koska kukaan ei asu noissa taloissa.
Tässä on liuta kuvia, joita sain täpinöissäni räpsittyä:
Menossa tutkimaan |
Puutalon julkisivua |
Puutalon julkisivua |
Yleiskuva (Rivitalo-puutalo) |
Hylätyn rivitalon olohuone (?) |
Rivitalon romahtaneet rakenteet |
Rivitalon rappuset |
Hylätyn rivitalon ovelta |
Vanhan puutalon ovelta |
Vanhan puutalon keittiöstä |
Hylätyn rivitalo ulkoa päin |
Vanhan puutalon keittiön hella |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)